Postikorttien ystävien ja erityisesti Postcrossing-harrastajien suosittu Korttien Tarinat -postikorttifestivaali muuttaa tänä vuonna Lahteen. Pitkään Hämeenlinnassa järjestetty tapahtuma saa uuden, helposti saavutettavan ja yhteisöllisen tapahtumapaikan Askotalolta – tuttuna ajankohtanaan syyskuun toisena lauantaina 12.9.2026.

Korttien Tarinat -tapahtumaa on järjestetty jo 15 vuoden ajan Hämeenlinnan Verkatehtaalla, mutta tänä vuonna tapahtuma saa uuden sijainnin Lahdessa. Uusi tapahtumapaikka on Askotalon Tapahtumatori, joka tarjoaa modernit ja toimivat puitteet tapahtumalle.

Perinteet kuitenkin jatkuvat: tapahtuma järjestetään tuttuun tapaan syyskuun toisena lauantaina, ja tänä vuonna päivämäärä on 12.9.2026.

Tapahtumatorin yhtenäinen, samassa tasossa oleva tila mahdollistaa entistä tiiviimmän tunnelman ja yhteisen tekemisen – juuri sen, mikä on Korttien Tarinat -tapahtuman ytimessä. Uudessa tilassa kävijät pääsevät nauttimaan kohtaamisista, korttien kirjoittamisesta ja harrastuksen ilosta entistäkin läheisemmässä ympäristössä.

Tapahtumaan saapuminen on tehty helpoksi: Askotalo sijaitsee vain muutaman askeleen päässä Lahden rautatieasemalta, ja alueella on runsaasti maksutonta pysäköintitilaa. Lisäksi tapahtumatilassa toimii ravintola, jossa on tarjolla lounasta, sekä kahvio, josta saa virvokkeita päivän aikana.

Uusi sijainti tuo tapahtumalle lisää saavutettavuutta ja avaa ovia myös uusille kävijöille. Samalla tuttu, lämminhenkinen postikorttiyhteisö säilyy tapahtuman sydämessä.

Lisätietoja tapahtumasta aivan lähiaikoina.

Tiedustelut

Marko Kulmala
toimitusjohtaja
040 1940 404